Peura. Peuran edesmennyt omistaja kertoi talon saaneen nimensä lähimetsissä olevista haudoista, joita hän arveli käytetyn peuran metsästykseen. Hän muisteli Peuran toimineen myös eräänlaisena majatalona rahtikuskeille
Kangasojan sahan työmiehiä, kuvassa vas. Hannes Kallio, Juho Anttila, Martti Kangasoja, Viljo Kaitala, Einari Viljasalo, Kristian Anttila, Viljami Niemi, Lauri Öljymäki, Sulo Viljasalo, Frans Kallio, Antti Kotilainen, Reino Luotoniemi, Paavo…
Kiikkukangas. Joku vuosikymmen sitten Kiikkukankaasta kerrottiin monenmoista. Yksikin tarina tiesi, että siellä on ollut hätäapukirkkoja ja että Pulkkilan kirkon kellot olisivat olleet siellä paossa. Hätäapukirkot lienevät olleet toisen…
Joenvarren näkymä Ylivieskan kirkonkylässä sydänkesän aikaan n. vuonna 1939–1940. Vasemmalla agronomi Eino Raivion perheen talo Ahtela, jonka takaa näkyy vuonna 1938 rakennetun paloaseman letkunkuivaustorni, Osuusmeijeri, Savisilta,…
Näsälä. Näsälän vanha asuinrakennus on luultavasti 1700-1800-lukujen taitteesta. Saman suvun tiedetään viljelleen tilaa ainakin 1600-luvun lopulta asti.