Aihepiirit

Kiikkukangas

http://arkisto.kirjastovirma.ouka.fi/repository/6445.jpeg

Nimeke

Kiikkukangas

Aihe

Kiikkukangas. Joku vuosikymmen sitten Kiikkukankaasta kerrottiin monenmoista. Yksikin tarina tiesi, että siellä on ollut hätäapukirkkoja ja että Pulkkilan kirkon kellot olisivat olleet siellä paossa. Hätäapukirkot lienevät olleet toisen pitäjän puolella. ”Tiedetään” myös, että Kiikkukankaalla on lappilasiten asuinrooppi ja kivihautoja tai ainakin isossavihassa tai Suomen sodassa surmansa saaneiden hautoja. Joku on kuulemma hautoja kaivellutkin ja löytänyt niiden alta hiiltä. Varmuudella tiedetään, että Kiikkukankaalla on rooppi, joka on kylläkin tervahauta laskuojineen. Sen vieressä on kuitenkin jäkälien ja sammaleiden peittämä kivikasa, jonka löytää vain, jos osaa etsiä. Kivikasasta merkillisen tekee se, että Kiikkukangas on hiekkakangas, joka on kivetön, vaikka lähimetsissä kiviä onkin. Kivikasa näyttäisikin ihmisen aikaansaannokselta, Joten ties vaikka... Kiikkukangas sattuu muuten vanhan kirkkoreitin varrelle. Kirkkokaarrosta on suunnattu Kiikkukankaan kautta kohti Punkerinkankaan kirkkoa.

Aikamääre

Paikkakunta

Aihekokonaisuus

Kartta