Aarrepelto. Aarrekätköt eivät aina ole pelkkää puhetta: Paakarin Matti löysi 1960-luvun puolivälissä peltojansa kunnostaessaan vanhasta ojanpenkasta aarteen, ja toisen ja kolmannenkin. Kuvassa löytäjä seisoo ensimmäisen kätkön kohdalla,…
Leppiniemen ravintola. Ravintola toimi kahviona ja sieltä sai myös virvokkeita sekä paikallista jäätelöä, joka oli uutta herkkua 1930- ja 1940-luvuilla. Vuonna 1947 rakennukset purettiin sähkövoimalaitoksen rakennustöiden takia.
Ukonvaajanjärvi. Suomalaisessa kansanperinteessä tunnetaan uskomus ukonvaajasta, kivikirveestä, jonka on uskottu olevan maahan iskeytynyt ukonnuoli eli salama. Gananderkin kirjoittaa Mythologia Fennicassaan (1789): ”Yhä puhutaan myös…