Ojantakanen. Entinen Matinheikki on nyt Ojantakanen, omistajansa mukaan. Tilan nimi on kuitenkin Koskiniva. Kaunis hyväkuntoinen talo on luultavasti pitkästi 1800-luvun puolelta, sillä ensimmäinen Matinheikki on tullut tilalle 1910, ja silloin…
Tervavene. Kuvassa oleva vene on ”riisuttu”. Tervakuorman purkamisen jälkeen veneen lisälaidat, vitaslaita tai varpelaita sekä vesiroiskeilta suojaavat räpelaudat ja hatut poistettiin Oulussa veneen keventämiseksi sekä sen käsittelyn…
Nivankoski. Nivankosken mylly, saha ja sähkölaitos palveli ranttisia hyvin monipuolisesti. Koskessa on ollut vesimyllyjä jo 1600-luvulta lähtien. Nivankosken Saha- ja Myllyosuuskunta on perustettu 1880-luvulla ja silloin toiminta oli vakituista. …
Kiehimäjoella. Kuvassa Kainuun tervaveneitä ja tervansoutajia tauolla. Kainuun tervaveneiden kuormat olivat keveämpiä kuin Oulujoen tervakuormat. Tynnyreitä Kainuun veneissä oli vedenkorkeudesta riippuen 20-25 tynnyriä.
Jaakonniva. Niva, kirkonkylän Alipäässä on vanha kantatila, joka on erotettu Kurikasta noin 140 vuotta sitten. Jaakonniva puolestaan on erotettu Nivasta. Lieneekö saanut nimensä Jaako-nimisen isäntänsä mukaan? Kuvan talo on noin 100 vuotta…