Pyrrö. Pyrrö oli aikoinaan valtavan iso talo - siellä on ollut aivan oma pehtoorikin! Jokin eteläsuomalainen yhtiö osti Pyrrön korviketilaksi maanluovutusvelvollisuuksien vuoksi, jotta sen ei tarvitsisi pilkkoa hyviä maitaan Etelä-Suomessa.…
Pienitalo. Pienitalo on perinteisiä Männistön tiloja. Kuvan aitta on koottu vanhan, 170-luvulta peräisin olevan asuinrakennuksen hirsistä. Pienitalon mailla, erään koivin juurella kerrotaan olevan seudulla majailleiden venäläisten hauta.…
Mattila. Mattila on vanhoja Mankilan kantatiloja. Nykyisin taloa asuttavat karjalaissiirtolaisten jälkeläiset. Mankilankylään tulikin jatkosodan jälkeen paljon siirtoväkeä sekä Karjalasta että Kuusamosta mm. pika-asutuksen myötä.…
Mankisenmaa. Mankisenmaan talo on vanhimpia ympäristössään: asuinrakennuksen pirttiosa on vuodelta 1874, mutta jatko-osa on tehty myöhemmin. Pihapiirin muut rakennukset ovat 1900-luvulta.
Mankilan kivinavetta. ”Sata sarvenkantajaa, tuhat turkinantajaa.” Mankilan kivinavetta on ollut valtava. Kuvan rauniot eivät kerro koko totuutta navetan koosta. Navetta rakennettiin 1921. Sittemmin se on kaiketi palanut.
Mankilan kivinavetta. ”Sata sarvenkantajaa, tuhat turkinantajaa.” Mankilan kivinavetta on ollut valtava. Kuvan rauniot eivät kerro koko totuutta navetan koosta. Navetta rakennettiin 1921. Sittemmin se on kaiketi palanut. Keinottelijat ostivat…
Mäkelä. Lamminperän Mäkelän tila on kuulunut aiemmin tien toisella puolella olevaan Savilammin taloon, mutta vuonna 1908 tehtiin viralliset kaupat, jolloin Mäkelä lohkaistiin omaksi tilakseen. Nykyiset omistajat ovat entisöineet pihapiirin ja…
Linna. Linnat tulivat Mankilaan Saareloina pari sataa vuotta sitten, mutta vuosien saatossa nimi on vaihtunut. Omistajat ovat mittailleet vanhoja kivijalkoja verraten mittauksia vanhoihin papereihin ja todenneet, että talo on ainakin vuodelta 1810,…
Leskisen nälkämeijeri. Leskisessä (Similässä) oli nälkämeijeri eli nälkään kuolevien hoitopaikka nälkävuosina 1867-68. Tämä kuvan ”puojirustinki” on nähnyt senkin ajan. Puojin seinässä on Talonpoikaissäätiön myöntämä…
Latopelto - kuten me sitä kutsumme - on upea näky auringonpaisteessa: laaja kumpuileva peltoaukea useine latorakennuksineen ja viljamerineen. Peltoaukea sijaitsee kirkonkylän Alipäässä hieman ennen Vareksen taloa. Pelloille piti aikoinaan…