Aihepiirit

Mankilan kivinavetta

http://arkisto.kirjastovirma.ouka.fi/repository/6396.jpeg

Nimeke

Mankilan kivinavetta
Mankilan kivinavetta. ”Sata sarvenkantajaa, tuhat turkinantajaa.” Mankilan kivinavetta on ollut valtava. Kuvan rauniot eivät kerro koko totuutta navetan koosta. Navetta rakennettiin 1921. Sittemmin se on kaiketi palanut. Keinottelijat ostivat Mankilan tilan ja se meni perikatoon. Mankila oli niin iso tila, että siitä saatiin lohkottua useita pienempiä tiloja. Mankila ja koko kylä ovat saaneet nimensä siitä, että nykyisen Mankilan sijoille asettui 1500-luvun puolivälin tienoilla kylän ensimmäinen asukas, Mankinen. Kerrotaan, että paltamolainen Mankki teki lautan ja lasketteli sillä Järvitalonjärvelle. Seutu oli kuitenkin liian karua hänen mieleensä, joten Mankki lasketteli lautalla eteenpäin. Vihdoin hän saapui Mankilankylään, jonne hän kotinsa perusti.

Aikamääre

Paikkakunta

Aihekokonaisuus

Kartta