Aihepiirit

Iso-Toppila (Vanha-Toppila, ison kiven Toppila)

http://arkisto.kirjastovirma.ouka.fi/repository/6352.jpeg

Nimeke

Iso-Toppila (Vanha-Toppila, ison kiven Toppila)
Iso-Toppila (Vanha-Toppila, ison kiven Toppila). Olli Toppila perusti asumuksensa Rantsilaan 1500-luvulla antaen nimensä koko nykyiselle Kirkkokankaalle, joka silloin Toppilankankaana tunnettiin. Toppilan pirtissä pidettiin aikoinaan käräjiä - ja siksi siellä kuulemma kummitteleekin! Toppilassa pidettiin myös tansseja ja majataloakin talossa on pidetty. Tila ja Toppila levisivät ja lopulta Toppilat omistivat laajasti koko kylää aina Varekseen ja Nivaan saakka. Toppilat olivat vaikuttajia niin kunnallisessa ja kirkollisessa elämässä kuin valitustoiminnassakin. Vanhimman Toppilan tuntomerkkinä on iso kivi talon pihalla. Vuonna 1959 kivi sai kylkeensä laatan ”Toppila 1500-luvulta asti.” Rakennukset, isännät ja suvut ovat Toppilassakin vaihtuneet.

Aikamääre

Paikkakunta

Aihekokonaisuus

Kartta