Henkilöt alhaalta vasemmalta: Liisa Linna, Aili Virtanen, Saimi Erkkilä, Aili Hanhineva, opettaja Elma Vuorio, Impi Nikkilä, Helli Koski, Lempi Nikkilä. Takana vasemmalta Toivo Nikkilä, Martti Nikkilä, Aaro Sivula, Jalmari Rajaniemi, Martti…
Laiva SALO toi turisteja Kajaanista Oulujärven vesistöä pitkin Vaalaan. Kuvassa näkyy laivan peräosaa kansineen sekä koskiveneen lähtö täydessä lastissa (18 matkustajaa sekä perämies ja kaksi soutajaa).
Kalmunsaari. Kalmunsaaresta kerrotaan monenlaista: isovihan ja Suomen sodan aikoihin venäläiset olisivat majailleet Kalmunsaaressa ja suomalaiset vastarannan Kätössä. Tarun mukaan venäläiset hautasivat taistelussa kaatuneet vainajansa…
Koskiveneen (matkailijaveneen) lähtö Vaalan venerannasta 1930-luvulla. Matkailijat siirtyvät Suomen Matkailijayhdistyksen koskiveneisiin. Taustalla näkyy Vaalan kirkonkylää.
Pyrrö. Pyrrö oli aikoinaan valtavan iso talo - siellä on ollut aivan oma pehtoorikin! Jokin eteläsuomalainen yhtiö osti Pyrrön korviketilaksi maanluovutusvelvollisuuksien vuoksi, jotta sen ei tarvitsisi pilkkoa hyviä maitaan Etelä-Suomessa.…