Vares. Wareksen talo oli maaherra Yrjö Pehkosen suvun alkukoti. Nykyisin pihapiirissä on runsaasti pääosin 1800-luvun loppupuolen asussa olevia rakennuksia. Talon nykyinen emäntä arvelee, että keltainen pirtti olisi noin vuodelta 1793 ja…
Jylhämä. Lähikuva Jylhämänkosken putouksesta. Kosken pituus on 800 metriä ja putousta 4,1 metriä. Kuvan keskivaiheilla näkyy Kilonsaari. Vanhojen kertomusten mukaan Jylhämän putouksessa tervavene parkaisi ja valitti kosken kovassa…
Vahankivi. Suuri siirtomaalohkare, joka on Nuojuankosken alaosassa. Tämän kiven ja nousumöljän välissä on n. 3 metriä leveä aukko, josta veneet vedettiin kosken yläpuolelle.
Latopelto - kuten me sitä kutsumme - on upea näky auringonpaisteessa: laaja kumpuileva peltoaukea useine latorakennuksineen ja viljamerineen. Peltoaukea sijaitsee kirkonkylän Alipäässä hieman ennen Vareksen taloa. Pelloille piti aikoinaan…
Niemelänkylän Nuorisoseurantalo Sointula valmistui vuonna 1928. Talo rappeutui ja purettiin syksyllä 1967. Talon pihalle vuonna 1937 talkoilla rakennettu noin 300 m:n juoksurata ruohottui ja katosi mättäikköön.