Ylivieskan kunnansairaala n. vuonna 1909. Sairaala perustettiin v. 1904 ja rakennettiin seuraavana vuonna. Sairaalassa oli 10 potilaspaikkaa. Rakennus purettiin uuden sairaalan valmistuttua ja siirrettiin Huhmarille liikuntatoimen käyttöön.
Ylivieskan kunnan taksoituslautakunta vuonna 1915. 1 vas: Jaakko Jaakola (oli kokoushuoneen lämmittäjä), 2: Kalle Jaakola (pikkupoika), 3: Ville Salmela, 4: Matti Haikola, 5: Ville Kallio, 6: Mikko Knuutila vpi, 7: Johan Kankkonen, 8: Leander…
Ylivieskan kunnan taksoituslautakunta. Valokuvattu kunnantalon pihalla 1934 tai 1935. Tunnistettu: edessä kesk. mv. Joonas Männistö. Takana vas: kunnankirjuri Kauko Laitinen, mv. Jaakko Hautamäki, mv. Jaakko Takalo ja mv. Klaas Kopakkala.
Ylivieskan kunnallislautakunnan esimiehen, maanviljelijä Leander Saarelan talo Niemelänkylässä. Perimätiedon mukaan talon tupaosa on noin 200 vuotta vanha, joten sen mukaan se olisi rakennettu 1700-luvun loppupuolella. Rakennuksen…
Ylivieskan koulujenväliset hiihtokilpailut Kirkonkylän kansakoululla. Kuva noin vuodelta 1926-1927. Kelloseppä Jaakko Saarela lahjoitti vuonna 1923 Hiihtäjäpatsaan kiertopalkinnoksi koulujen joka talvisiin hiihtokilpailuihin. Kiertopalkinnosta…
Ylivieskan kirkonkylän kansakoulun opettajat Juho Heiskala (oik.) ja Alma Perälä (kesk.) ja oppilaat. Alkuperäisen valokuvan omistajan Amalia Hakasen (on myös kuvassa) muistin mukaan valokuva on vuodelta 1897. Kuvasta hän vielä tunnisti:…
Kirkonkylän kansakoulun opettajat ja oppilaat ovat palanneet perinteiseltä kevätretkeltä, ”köynöksiltä”, Salmiperältä perjantaina 22.5.1931. Salmiperällä tehtiin köynöksiä katajanoksista luokkahuoneiden koristamiseksi kevätjuhlaa…
Ylivieskan kirkonkylän kansakoulun I luokan oppilaat ja opettaja Hilja Koivula 6.5.1921. Oppilaista tunnistettu: eturivi vas: 2: Vivi Aho, 5: Heikki Melender, 11: Erkki Huhtakangas. II rivi: Olga Grönroos, 4: Kyllikki Sakko, III rivi: 5: Heikki…
Kirkonkylän kansakoulun 50-vuotisjuhla pidettiin sunnuntaina 8.6.1930. Juhlapuheen piti koulun entinen oppilas pääministeri Kyösti Kallio. Kuvassa oppilaiden voimisteluryhmä siirtymässä pihalta luokkaan. Voimistelijoiden oikealla puolen…
Ylivieskan kirkonkylää vuonna 1926. Vasemmalla Osuuskauppa ja sen makasiinin pääty. Oikealla Osuuskaupan heinämakasiinin pääty, Kalajokilaakson Osuusliike. Rautatien takana Kansallis-Osake-Pankin talo. Maantien korjaustyö on alkamassa, mitä…
Ylivieskan kirkonkylää vuonna 1896. Kirkko on muutamaa vuotta aikaisemmin peruskorjattu. Erillinen kellotapuli on purettu ja uusi rakennettu kiinni kirkkorakennukseen. Oikealla kansakoulu ja osin näkyvissä koulun uudisrakennus, joka tuli olla…